maanantai 7. tammikuuta 2013

Jamien fantastinen kalapiirakka


Vuonna 2003 hankittu Jamie Oliverin Alastoman Kokin Paluu toimii edelleen. Aika usein selailemme kirjaa inspiraatiota etsiessämme. Kirjassa on myös muutama respeti joista on tullut suosikkejamme. Yksi näistä on Jamien kalapiirakka, joka todellakin on erittäin maukas.

Tässä siis Jamien ihana kalapiirakkaohje vähän tuunattuna.

6 annosta

5-7 suurta perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
2-3 munaa
1 pkt tuoretta pinaattia
1 sipuli silputtuna
2 porkkanaa kuutioina
3 dl kermaa
2 kourallista raastettua parmesaania
1 sitruunan mehu
1 tl vahvaa sinappia
500-700 g kalaa - meillä oli 50/50 kuhaa ja lohta
muskottia
suolaa, pippuria, paprikaa

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti - lisää sitten munat mukaan kypsymään. Anna kiehua noin 7 minuuttia ja lisää sitten pinaatti terässiivilissä kattilan päälle. Tarkoitus on että kaikki valmistuvat samaan aikaan. Mikäli tuntuu helpommalta, voi toki kypsentää kaikki erikseen. Pinaatti huuhdotaan ja vesi puristetaan pois. Kaada perunat lävikköön ja pane munat kylmään veteen jäähtymään. Kun munat ovat jäähtyneet, kuori ne ja leikkaa 4-6 osaan.

Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä. Pehmennä sipuleita ja porkkanaa viitisen minuuttia. Lisää kerma ja kiehauta. Ota pannu liedeltä, lisää sitruunanmehu, juusto ja sinappi.

Lado kalapalat, munapalat ja pinaatti uunivuoan pohjalle.Mausta suolalla. Kaada kermaseos päälle. Soseuta perunat. Lisää maitoa, suolaa, pippuria ja muskottia. Levitä sose vuokaan päällimmäiseksi. Ripottele päälle paprikaa.

Kypsennä uunissa noin puoli tuntia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti