tiistai 4. elokuuta 2015

Valkopapuhummus & Anadolu Market


Pidän pavuista, linsseistä, herneistä ja muista palkokasveita erittäin paljon. Pavut ovat mielestäni niin monipuolisia; niitä voi syödä kypsänä sellaisenaan, laittaa keittoihin, patoihin, salaatteihin, jne. En ole kuitenkaan koskaan vielä tehnyt papuhummusta, joten tämä meni testiin sunnuntaina. Oli kyllä todella hyvää. Söin hummusta tuoreen leivän kanssa, sekä kuvesämpyläni kanssa.

Pavut kyseessä oli jotain isoja valkopapuja.

Valkopapuhummus
250 g valkopapuja
n. 1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl tahinia
loraus vettä
2 valkosipulin kynttä
1/2 sitruunan mehu
kourallinen tilliä
valkopippuria, suolaa, ripaus tabascoa

Liota pavut yön yli ja keitä sitten kypsisksi paketin ohjeen mukaan. Minulla oli jotain sellaisia papuja, jotka vielä kuorittiin keittämisen jälkeen (ei varmaan ole pakollista tuo kuoriminen).

Aseta kypsät pavut kulhoon, lisää oliiviöljy, tahini, sitruunanmehu ja silputtu valkospuli. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vettä sen mukaan kuinka juoksevaa tai jäykkää haluat että tahna on. Mausta valkopippurilla ja suolalla, myös tilkka tabascoa voi olla paikallaan. Tarkista maku.

Silppua lopuksi nippu tilliä ja sekoita se tahnaan. Lorauta lopuksi päälle oliiviöljyä ja koristele tillillä. Nam!

X X X

Minulta loppui tämän hummuksen myötä valkopavut. Ja riisi loppui jo aikaa sitten. Yleensä suuntaamme Jannen kanssa Helsinkiin Vii Voaniin, tms., mutta nyt päätimme katsoa josko Tikkurilassa, jossa käymme hyvin harvoin, olisi jotain kivaa etnistä ruokakauppaa. Olihan siellä! Anadolu Market! Kiva, kahdeksan vuotta tässä on asuttu aika lähellä ja nyt tuli vasta mieleen tutkia olisiko jotain tällaista lähempänäkin. Pitäisi tutustua lähiympäristöön paremmin. Hävettää.

Anadolu Market ei hääviltä näytä, mutta kätki sisäänsä monta iloista yllätystä.
Anadolu Market, Peltolantie 5, Vantaa


lauantai 1. elokuuta 2015

Kiinalainen appelsiinikana - orange chicken


Appelsiinikana on oikeastaan amerikankiinalainen ruoka jota on tarjolla etenkin pikaruokapaikoissa (mm. Panda Express). Kana tehdään usein uppopaistamalla, mutta löysin tällaisen hieman kevyemmän version Asian at Home ruokablogista, joten tein omani samaan tyyliin. Ruoka valmistui nopeasti ja oli erittäin onnistunut. Jos et ole kokeillut tätä, kannaattaa se tehdä ehdottomasti.

2:lle
Applesiinikana
2 kanan rintafilettä
2 tl soijakastiketta
2 tl riisiviinietikka
2 tl maissijauhoa
1 tl soodaa

Appelsiinikastike
1 rkl hoisin-kastiketta
1 rkl sriracha-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sokeria
1 tl itse tehtyä appelsiinimarmeladia
yhden appelsiinin mehu

Muuta
2 valkosipulin kynttä
pala tuoretta inkivääriä
ruoho- tai kevätsipulia
rypsiöljyä paistamiseen
jasmiiniriisiä

Aloitetaan pilkkomalla kanan rintafileet suupaloiksi. Laita kanan palat kulhoon. Lisää soija, riisiviinietikka, maissijauhot ja ruokasooda. Sekoita hyvin ja aseta syrjään.

Seuraavaksi tehdään applesiinkastike. Laita kulhoon kaikki kastikkeen ainekset ja sekoita hyvin. Olin ajatellut laittaa mukaan appelsiininkuorta, mutta unohdin, joten lisäsin lopuksi vielä itse tehtyä appelsiinimarmeldia.

Silppua valkosipulin kynnet pieneksi. Hienonna saman verran tuoretta inkivääriä.

Kuumenna öljy wok-pannussa kuumaksi. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Kuulota 20-30 sekuntia ja lisää sitten kananpalat. Levitä kananpalat siten että joka pala on pannussa kiinni ja anna sitten paistua kullan ruskeaksi ja rapeaksi. Tässä kohtaa kanoja ei kannata söhiä liikaa, antaa paistua vaan ihan rauhassa. Käännä kananpalat ympäri ja paista rapeaksi myös toiselta puolelta.

Lisää sitten appelsiinikastike ja sekoita hyvin. Kypsennä kanoja liemessä kunnes se on saostunut ja tahmea.

Koristele ruohosipulilla. Tarjoile jasmiiniriisin kanssa.